Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, on vallinnut korkean luottamuksen ja vähäisen pelon kulttuuri. Avoin keskustelukulttuuri on perustunut siihen, että olemme voineet luottaa kanssakeskustelijoihimme. Toisaalta julkinen keskustelu oli ennen someaikaa rajatumpaa, kun sitä kävivät useimmiten kansalaisten edustajat kuten poliitikot ja järjestöjen johtajat sellaisessa mediaympäristössä, jonne kaikilla ei ollut pääsyä. Someaikana sananvapautta ei käytetä vain edustajien välityksellä vaan keskusteluun voi osallistua jokainen, eikä puhe aina pysy hyvän maun eikä laillisuuden rajoissa.

Osallistuminen julkiseen keskusteluun voi joskus tuntua vaikealta esimerkiksi siksi, että joku yksilö tai yhteisö suhtautuu viesteihin kielteisesti tai jopa loukkaavalla tavalla. Henkilöön iskevä vihapuhe ei ole milloinkaan oikeutettua. Asiantuntijuuteen liittyy kuitenkin usein valtaa ja valta-asemia, joita terveessä yhteiskunnassa alati myös kyseenalaistetaan. Varsinkin vallankäyttäjän on syytä olla nöyrä asiallisen kritiikin edessä. Rajanveto sallitun sananvapauden käytön ja rangaistavan vihapuheen välillä ei kuitenkaan ole yksinkertaista.  

Asiantuntijayhteisöt voivat omassa keskuudessaan pyrkiä löytämään keinoja, miten ennaltaehkäistä vihapuheen syntyä suomalaisessa yhteiskunnassa, omalla alallaan ja omassa lähipiirissään, sekä miten kehittää tukiverkostoja ja tukea vihapuheen uhreille. On hyvin haitallista, jos negatiivisen julkisuuden pelko alkaa estää kriittistä julkista keskustelua ja jättää uutta tietoa ja näkemyksiä pimentoon. Asiantuntijan pelko arvioinnin kohteeksi joutumisesta voi johtaa jopa julkisuudesta vetäytymiseen.

Häiritsevää palautetta voi joutua kohtaamaan myös tavanomaisten työtehtävien tai kahdenkeskisten asiakaskohtaamisten yhteydessä, aina ei ole kyse vihakampanjoista. Esimerkiksi opettajan antama arvosana tai arvioinnin perusteet voivat loukata huolestunutta vanhempaa ja tutkijan tutkimustulokset ympäristöä rasittavaa yritystä. Loukkaantuneina he saattavat antaa palautetta, joka tuntuu asiantuntijasta häiritsevältä. Palaute saattaa ahdistaa tai lamauttaa asiantuntijan ja tuntua häpeälliseltä. On tärkeää, että julkisuudessa toimiminen tai työn tulosten arviointi ei kuormita asiantuntijaa yksilönä vaan että hän näkee oman työnsä asiallisen arvioinnin ja julkisuuden luontevana osana työtään.

Häiritsevän palautteen käsittely vaatii voimia yksilöltä ja työyhteisöltä. Palaute voi kouraista ammatillisuutta hyvinkin syvältä, ja joskus se saattaa pakottaa palautteensaajan ja hänen työyhteisönsä päivittämään omat ammatilliset identiteettinsä. Jokainen hyvä asiantuntija tietää, että asiantuntemus ei ole pysyvää vaan alati kehittyvää ja uuden tiedon ja osaamisen myötä muuttuvaa. Identiteettejä voi kuvata esimerkiksi vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

• Millaista ammattiosaamiseni on nyt?
• Miksi haluan tulla?
• Mitä haluan edistää työssäni?
• Millaisiin yhteisöihin haluan kuulua?

Jotta usko omaan ammattitaitoon ja oman asiantuntijuuden arvostus säilyvät myös häirintätapauksissa, on hyvä sanoittaa palautteen herättämät tunteet ja reaktiot sekä pohtia, miten huomioida sen ehdotukset ja arviot. Kriittinen, rakentava palaute kehittää sekä palautteen antajan että sen saajan toimintaa. Häiritsevä palaute taas tavoittelee kohteen arvon tai vaikutusvallan alentamista.